Blogi

09.01.2023

Annika, Kseniia ja Sandra vahvistavat redandbluen design-osaamista

Jaa

Redandbluella aloitti kolme uutta huippusuunnittelijaa, jotka jatkossa vahvistavat entisestään redandbluen kuvitusten, graafisen suunnittelun sekä UI/UX-suunnittelun osaamista. Tiedustelimme tuoreeltaan, millaista työskentely redandbluella on ollut tähän asti ja vähän aiheen vierestäkin.

 

Mikä on parasta suunnittelijan työssä?

Annika: Nautin projekteissa erityisesti alun ideoinnista. On hieno fiilis, kun löytää juuri sen sopivan idean monien enemmän ja vähemmän hyvien ajatusten joukosta. Toisaalta, nautin myös taittamisesta. Taittaessa näkee konkreettisesti miellyttävällä tavalla kättensä jäljen.

Kseniia: Se on hauskaa. Ei aina, koska suurin osa työstä on ajattelua ja ongelmanratkaisua, mutta tykkään löytää ideoita odottamattomista paikoista ja sitten visualisoida niitä. Se on parasta suunnittelijana.

Sandra: Tietenkin että saa käyttää luovuutta. Mutta myös se, että ala kehittyy nopeasti. Aina löytyy uutta opittavaa, uusia trendejä, ohjelmia ja tapoja työskennellä. Pidän myös asiakaspalavereista. Kun tekee töitä eri asiakkaiden kanssa, oppii myös paljon muilta aloilta ja saa paremman kuvan maailmasta ja ihmisten tarpeista. Eli lyhyesti: parhaat asiat ovat luovuus, vaihtelevuus ja oppiminen.

Mitkä ovat vahvuutesi designerina?

Annika: En tunne olevani teknisiltä taidoiltani suunnittelijoiden huippua, mutta korvaan sen mielestäni luovassa ajattelussa. Lisäksi olen tarkka työssäni ja taitava kuvittaja.

Kseniia: Sanoisin, että vahvuuteni on kuvitus. Kiinnitän itse huomioita töihin, joissa on mielenkiintoiset ja vaikuttavat kuvitukset, joten pyrin työssäni myös itse siihen.

Sandra: UI ja UX. Olen suunnitellut pääosin verkkopalveluita jo viisi vuotta ja se tuntuu omalta jutultani. Olen mielestäni löytänyt hyvän tasapainon luovan ja systemaattisen työn välillä.

Millainen redandblue on ollut työpaikkana?

Annika: Lämminhenkinen ja mielenkiintoinen! Minut on toivotettu tervetulleeksi hyvin lämpimästi ja edessä on mielenkiintoisia projekteja.

Kseniia: Kodikas ja mukava.

Sandra: Toimistolla on aina mukavia ihmisiä paikalla, mutta meillä on myös mahdollisuus tehdä töitä etänä. Työskentelemme pienissä tiimeissä. Projektit alkaa yleensä asiakastyöpajoilla, jonka jälkeen siirrytään suunnitteluun. Meillä on myös mahdollisuus urheilla työajalla yhdessä kollegojen kanssa ja järjestää omia liikuntaklubeja. Silloin tällöin vietetään yhteisiä iltoja esimerkiksi pizzan ääressä ja yhteistä ohjelmaa voi jokainen itse ehdottaa.

Mitä tekisit jos et olisi suunnittelija?

Annika: Uskon, että olisin yhä jollain tavalla luovalla alalla. Ehkä toimisin sisustussuunnittelussa tai muotoilisin esineitä. Toisaalta olen myös hyvin eläinrakas, joten voisin toimia myös eläinten parissa.

Kseniia: Puuseppä, leipuri tai molemmat.

Sandra: Mielestäni kaikki työ vaikuttaa omalla tavallaan kiinnostavalta. Jos minun olisi pakko tehdä jotain muuta tällä hetkellä, haluaisin ehkä työskennellä tekstiilin kanssa tai merellä vaikka luotsina.

Sandra

Kseniia

Annika

Jätä yhteystietosi niin olemme yhteydessä

Lisää ajankohtaisia