Blogi

24.01.2020

Kohti hiilineutraalia toimistoa

By Reeta Laamo

Jaa

Viime aikoina useat yritykset ovat havahtuneet siihen, että myös asiantuntija-aloilla toimivat yritykset voivat kantaa kortensa kekoon ilmastonmuutoksen torjunnassa.

Paperittomat toimistot tulivat jo viime vuosikymmenellä, mutta nyt etsitään tehokkaampia tapoja vaikuttaa ympäristöön ja tulevaisuuteen. Esimerkiksi Microsoft on asettanut tavoitteekseen olla vuoteen 2030 mennessä hiilinegatiivinen, ja lopulta kompensoimaan kaikki yrityksen elinkaaren aikana syntyneet päästöt. Hienoa.

Mutta mitä me, pieni asiantuntijayritys voimme tehdä? Tänä jouluna osallistuimme keräykseen, jossa lahjoitimme joululahjoihin tarkoittettuja varoja ilmastoapu.fi -sivuston kautta hiilijalanjäljen kompensointiin. Saimme sertifikaatin, jonka mukaan kompensoimme 6,5 tonnin hiilidioksidipäästöt.

Toimistolla kierrätetään, sammutetaan valot iltaisin, suositaan kasvisruokaa, julkista liikennettä ja etätöitä sekä ostetaan kierrätysmateriaaleista valmistettuja tuotteita yrityslahjoiksi. Kehittäjämme valitsivat koulutusreissukseen metsämökin Nuuksiossa ulkomaanmatkan sijaan.

Olemme auttaneet työllämme useita yrityksiä, jotka pyrkivät omalta osaltaan torjumaan ilmastonmuutosta. Uudistimme brändin Suomen ensimmäiselle zero waste -ruokakaupalle, jossa asiakkaat tekevät ostoksensa omiin purkkeihin, jolloin pakkausmateriaalia ei tarvita. Uudistimme kiertotalousyritys Encore Ympäristöpalvelujen ilmeen ja toimimme heidän graafisen suunnittelun ja verkkosivuston ylläpidon kumppaninaan. Teimme brändiuudistuksen vastuullista matkailua edistävälle Sallan kunnalle.

Suunnittelimme ja toteutimme Minska.fi verkkopalvelun, joka keskittyy kasvisruokaan ja hyvinvointiin.  Olemme vuosien varrella tehneet kampanjoita Vegaanihaasteelle ja Greenpeacelle, verkkosivuston Proluomu ry:lle ja erilaisia graafisia töitä Fortumin Charge & Drive -sähköautopalvelulle.

 

Näitä keskenään hyvin erilaisia projekteja yhdistää vastuullisuus omalla kulmallaan. Iloksemme voimme huomata, että olemme tehneet jo jotain.

Suomen Luonnonsuojeluliiton tekemän tutkimuksen mukaan yritykset ja kunnat listasivat paljon erilaisia toimenpiteitä, joilla he pyrkivät pääsemään ilmastotavoitteisiinsa.

Näitä olivat mm. energiatehokkuuden parantaminen, uusiutuvan energian käyttö, logistiikan optimointi, digitalisaation hyödyntäminen, hävikin pienentäminen ja materiaalitehokkuus, vastuulliset hankinnat, kasvisruoan ja kotimaisuuden lisääminen sekä hiilensidonta ja kompensointi. (Suomen Luonnonsuojeluliiton Hiilipörssin selvitys 2019).

Tästä listasta saimme omaan toimintaamme jo pari helppoa kohtaa muutettavaksi: vaihdamme sähkösopimuksemme uusiutuvaan energiaan ja kannustamme etäpalavereihin pidempää matkustamista vaativissa asiakastöissä. Toimiston tarjoiluissa kiinnitämme entistä enemmän huomiota tuotteiden ympäristösertifiointeihin ja alkuperään.

Seuraavaksi selvitämme toimintamme hiilijalanjälkeä ja kartoitamme tapoja kompensoida syntyviä päästöjä. Tästä on hyvä jatkaa kohti kestävämpää yritystoimintaa!

Reeta on redandbluen toinen perustaja ja Senior Designer, joka on erikoistunut käyttäjälähtöiseen suunnitteluun ja saavutettavuuteen.

Reeta Laamo

044 362 7714

Lisää ajankohtaisia