redandblue vahvistuu koronan keskelläkin – Kalle liittyi devaustiimiimme

redandblue - kotikonttori ja etätoimisto korona-ajalla

Korona runtelee maailmaa, mutta redandblue kamppailee vastaan. Porukkamme vahvistui maaliskuussa, kun Helsingissä asusteleva Kalle hyppäsi mukaan devaustiimiin hilpeään porukkaan. Vaikka toimistolla ei ennen kotikonttoreille siirtymistä ehditty montaa päivää viettää yhdessä, niin mies kiittelee mukavia työkavereita siitä, että hommat ovat alkaneet mukavasti ja hyvä meininki välittyy myös etänä.

“Meno maistuu hyvältä! Kohta kuukauden olen ollut talossa ja työkaverit vaikuttavat todella mukavilta. Olen myös näiden viikkojen aikana oppinut jo paljon uutta asiaa. Mukavaa on ollut myös päästä uuteen projektiin mukaan, kun viimeiset vuodet on vierähtänyt yhden projektin parissa”, Kalle toteaa viitaten Finnairiin, jonka verkkopalvelujen kehityksen parissa hän on viettänyt viimeiset viisi vuotta.

Lisäksi miehellä löytyy taustaa mm. RAY:ltä, jossa hän aikanaan innostui koodaamisesta huomatessaan, kuinka hyvä ryhmädynamiikka devaajilla oli keskenään. 

Lead Developerimme Emppu myikin vanhalle opiskelukaverilleen ajatuksen redandbluen ryhmädynamiikasta ja – näillä sanoilla – rennosta ilmapiiristä, upeista työkavereista ja kivoista projekteista.

“Kyllähän siinä työt redandbluella alkoivat tosissaan kiinnostamaan”, Kalle virnistää. 

Tulevilta projekteilta devaajavahvistuksemme odottaa uusien teknologioiden haltuun ottamista ja muutenkin uuden oppimista työkavereiden kanssa. 

Vapaa-ajan ja työn suhde on redandbluessa tärkeä asia. Olemme välillä käyneet työporukalla mm. tuskallisen tehokkaissa HIIT-treeneissä ja välillä pelaamassa omalla porukalla Counter Strikea. Viikottainen toimistojooga palaa kuvioihin taas toimiston ovien auettua. Kalle kertoo, että työn ohella kiinnostuksen kohteita hänellä ovat mm. kiipeily ja kokkailu.

“Ne ovat itselle henkireikä hektisen arjen keskellä ja toimivat täten myös meditatiivisena harjoituksena.”

redandbluen toimistolla on nähty niin koiria kuin frettejäkin vipeltämässä. Kalle lupaa lisätä tähän porukkaan uuden koirakaverin toimistomaskotiksi, kunhan maailma alkaa taas jossain vaiheessa normalisoitua. Onneksi sitä odotellessa hyvä fiilis, tekemisen meininki ja firman kulttuuri välittyvät myös etäillessä.

Business Designer, Growth Hacker
Paavo Virta

paavo@redandblue.fi