BCI - verkkosivuston uudistus

Rakensimme BCI:lle verkkopalvelun, jossa yhdistyy yrityksen asiantuntijuuden ja palveluiden selkeä esilletuominen sekä raikas uusi ilme.

BCI on Suomen suurin coaching-kouluttaja ja aktiivinen alan kehittämisyhteisö. BCI:n koulutusten lähtöajatuksena on se, että toisen kohtaamisen kautta keskustelusta lähtee avautumaan jotain uutta. Coaching-osaamisella on yhä tärkeämpi merkitys muuttuvassa työelämässä. Business coaching on ympäri maailmaa muodostunut suosituksi ihmisten ja organisaatioiden kehittämisen menetelmäksi, sillä sen on havaittu vaikuttavan myönteisesti työhyvinvointiin, muutoskyvykkyyteen, itsensä johtamiseen, tyytyväisyyteen, oppimiseen ja työhön sitoutumiseen.

  • Konseptisuunnittelu
  • Käyttöliittymäsuunnittelu
  • Visuaalinen suunnittelu
  • Tekninen määrittely
  • Tekninen kehitys
  • Testaus
  • Tekstisuunnittelu
  • Ylläpito- ja jatkokehitys

Lähtökohta ja tavoitteet

BCI:n  verkkopalvelun lähtökohtana oli vahvistaa BCI:n asiantuntijuuden tason käsitystä sekä palveluidensa laadukkuutta ja tarjota kohderyhmille helposti löydettävää ja kohdennettua tietoa koulutuksista. Lisäksi tärkeinä tavoitteita olivat myös sivuston tekninen optimointi sekä sylläpitämisen ja editoimisen vaivattomuus.

bci

Suunnittelu

Suunnittelu aloitettiin työpajassa, jossa käytiin läpi redandbluen lähettämä ja BCI:n esitäyttämä Web Brief -lomake. Lomakkeen avulla selvitettiin BCI:n tärkeimmät kohderyhmät ja heidän tarpeensa koskien uutta verkkopalvelua sekä käyttöliittymälliset ja visuaaliset tyylisuuntaustoiveet.

Työpajan tuloksena päätettiin nostaa sivuston lähtökohdaksi BCI:n koulutusinformaation esilletuominen yrityksen logon taustakuvioinnin kautta saadun inspiraation innoittamana. Navigaatioon päätettiin toteuttaa selkeänä ja  kaksitasoisena ilman turhaa “kikkailua”.  Asiakastarinoiden kertomisen haluttiin myös olevan suunnittelun pääteemoja.

Tekninen toteutus

Tekninen toteutus pohjautuu WordPress-julkaisujärjestelmän päälle rakennettuun helposti hallittavan ja modulaarisesti muokattavaan sivustoon, jossa BCI pystyy omatoimisesti kustomoimaan ja rakentamaan yksittäisiä sivuja lohkoelementeillä. Sivusto on luonnollisesti täysin responsiivinen ja teknisesti hakukoneoptimoitu.

Projekti sujui hyvin, sivustosta tuli hieno ja hyvin toimiva. Suuret kiitokset BCI:n hyvin tehtävään valmistautuneelle porukalle: Hanna-Kaisa Lindfors, Miro Vanhatalo, Johanna Koskimies sekä Mirkka Niskanen.

Apunasi projektin joka vaiheessa

Autamme kartoittamaan projektin lähtökohdat, tarpeet ja tavoitteet tarjouksen taustatiedoksi.

Yhteystiedot

Petteri Laamo

Strategist / Founder

040 194 4421

Muut työt