redandbluen vuosi 2022

  • Uutiset

Kysyimme tekoälybotilta miten vuosi 2022 sujui – se (tai hän?) vastasi että vuosi on ollut yhtä vuoristorataa. Se kuvaa hyvin myös meidän kulunutta vuotta, joka on näin jälkianalyysillä ollut alkuvuoden osalta vastoinkäymisiä ja loppuvuonna isoja onnistumisia.

Meillä oli vuodelle 2022 monenlaisia tavoitteita laatuun, henkilöstötyytyväisyyteen, rekrytointeihin, talouteen ja tehtäviin projekteihin liittyen. No miten meni?

Talous

Taloudellisesti vuosi on ollut vaihteleva. Alkuvuodesta emme pärjänneet tarjouskilpailuissa ja tekemistä olisi saanut olla enemmän. Ennen kesälomia saimme kuitenkin onnistumisia ja pääsimme tekemään useaa laajaa verkkopalvelua, joista riittää jatkokehitystekemistä useaksi vuodeksi. Kiinteistä tarjouksista siirtyminen tavoitehintamalliin on lisännyt projektien kannattavuutta ja samalla myös henkilöstön hyvinvointia merkittävästi. Kolmas ja neljäs kvartaali olivatkin taloudellisesti hyvä ja kirimme kiinni alkuvuoden hiljaiset ajat.

Loppuvuodesta teimme paljon investointeja mm. uuteen toimitilaan, järjestelmiin ja laitekannan päivitykseen. Lisäksi olemme tasa-arvoistaneet palkkoja, ja uskon, että nämä investoinnit kantavat hedelmää jatkossa.

Liikevaihtomme tulee olemaan viime vuoden luokkaa eli 1,2 miljoonaa euroa ja tulos jää nollan paikkeille.

Henkilöstö ja rekrytoinnit

Yksi rekryihin liittyvä tavoite oli CTO:n palkkaaminen, ja siinä onnistuimmekin jo heti tammikuussa. Dev-tiimimme on pitkään toiminut hyvin vapaasti kokeillen erilaisia uusia teknologioita, jokainen luoden omia käytäntöjään ilman yhteistä ohjeistoa. Tästä on seurannut sekä hyviä että huonoja asioita, joiden puntaroinnin jälkeen koimme tarpeelliseksi saada mukaan henkilön, joka tukee ja ohjaa dev-tiimin toimintakulttuuria ja yhdenmukaistaa käytäntöjä.

Henkilöstön hyvinvointiin on loppuvuodesta panostettu mm. liikeklubien avulla, joka tarkoittaa rednandbluella että tunnin työaikaa voi käyttää haluamaansa liikuntaan toisen kollegan kanssa. Osallistuimme myös keväällä yritysmaratonviestiin. Otimme lokakuussa käyttöön meille suunnitellun uuden toimitilan, jonka työtiloissa on huomioitu henkilöstön toiveet. Samalla myös työvälineitä ja laitekantaa on uudistettu reippaasti. Henkilöstön aloitteesta on järjestetty peli-iltoja ja muuta yhteistä tekemistä.

Seuraamme hyvinvoinnin ”pulssia” aktiivisesti, ja iloksemme loppuvuodesta lukemat alkoivat olla jo todella kovia. Tavoitteemme kyselyn yleisarvosanasta oli 7.6, mutta tällä hetkellä luku on jo 7.9 ja eNPS 47.

Olemme saaneet myös reippaasti positiivista avointa palautetta mm. työn joustavuudesta (tänä vuonna palveluita on suunniteltu ja toteutettu mm. Thaimaasta ja Japanista), omien ideoiden huomioimisesta ja toteuttamisesta sekä auttavaisista ja osaavista kollegoista. Pienenä hauskana nyanssina olemme vuoden aikana lähettäneet toisillemme myös ainakin 130 virtuaalikorttia, jossa kehutaan kollegaa.

Tech

Devausosastolla on tapahtunut paljon: Uusi pohjateemamme Eternia on käytössä tällä hetkellä rakennettavissa isommissa verkkopalveluissa evl.fi, y-saatio.fi sekä ruokatieto.fi., jotka julkaistaan tämän vuoden aikana (tulossa on siis ihan mielettömän hienoja saitteja!).

Linjavetoja on tehty teknologioissa ja jatkossa emme tee esimerkiksi enää headless-toteutuksia. Käytäntöjä on yhdenmukaistettu ja niistä on koostettu devaajien oma wiki. Töitä tehdään 2–3 hengen kiinteissä tiimeissä. Työaikaa on rauhotettu niin, että uusia projekteja tehdään neljänä päivänä viikossa ja yhtenä päivänä kootusti support- ja pienkehitystyötä sekä omia projekteja. Tiimeillä on myös nimetyt asiakkuudet, jotta jatkokehitys olisi jouhevaa.

Loppuvuodesta pääsimme myös mukaan Tieken Green ICT -hankkeeseen, joka valmentaa yrityksiä ilmastoviisaaseen digipalvelutuotantoon.

Design

Alkuvuodesta Koneen Säätiön verkkopalvelu pääsi Grand Onen short -listalle. Se oli yksi designiin liittyvistä tavoitteistamme ja ilahdutti koko tiimiä.

Design-puolella olemme panostaneet workshoptekemisen kehittämiseen sekä tiedon jakamiseen kuukausittaisissa pidemmissä Designer-tapaamisissa. Viikoittain katsomme läpi keskeneräisiä projekteja ja huolehdimme, että kukaan ei jää yksin jumiin projektien kanssa. Olemme panostaneet myös entistä vahvempaan kuvitus- ja Art Direction -osaamiseen uusien rekrytointien myötä.

Kulttuuri

Koronavuosien jatkuva etätyö, uusien asiantuntijoiden integroituminen yhteisöön etänä sekä yleinen maailmantilanne ovat asettaneet vaatimuksia työlle isommallakin mittakaavalla. Tämä on näkynyt myös meillä ­– kulttuuria ja redandbluelaisuutta on ollut vaikea ilmentää pelkästään etänä. Työ on ajoittain muuttunut pelkäksi tehtävien suorittamiseksi.

Heräsimme etätyön asettamaan uuteen todellisuuteen mahdollisesti liian myöhään, mutta heräsimme kuitenkin. Muutoksia on tehty johdossa, myynnissä, kulttuurissa sekä tavassa, jolla tarjoamme palveluitamme.

Käynnistimme keväällä kulttuurinmuotoiluhankkeen Innoman Oy:n kanssa. Hankkeessa määritettiin nykykulttuuri sekä tuleva tavoitekulttuuri koko yrityksen yhteisissä työpajoissa. Saimme rupeaman lopputuloksena selkeän kuvan siitä, että tavoittelemamme kulttuurityyppi on klaani.

Jotta tämä ei olisi jäänyt vain kalvosulkeisten tasolle, teimme vielä yhteisen työpajan, jossa mietittiin, miten klaanikulttuuri ilmenee arjen artefakteina. Saimme paljon hyviä jopa heti käyttöön otettavia ideoita. Kulttuuri on nyt koottu yhteen yrityksen digitaaliseksi kulttuurioppaaksi ja se on julkisesti näkyvillä täällä.

Palkkojen osalta olemme yhdenmukaistaneet palkkoja ja luoneet palkkataulukon ohjaamaan palkkojen kehitystä ja rekrytointeja. Tulevaisuudessa meillä voisi olla jopa avoimet palkat, jos koko henkilöstö tätä ajatusta kannattaisi.

Tärkeintä kulttuurihankkeessa on kuitenkin ollut ymmärtää, että kulttuuria ei voi kopioida kopioimalla toisten yritysten artefakteja, kuten pitsaa perjantaisin. Kulttuurin ja sen ilmentymien tulee lähteä yrityksestä ja sen ihmisistä itsestään, tällöin ne muuttuvat merkityksellisiksi ja vahvistavat yhteisöä.

Projektit

Vuosi 2022 alkoi mukavasti, sillä ylsimme asiakastyytyväisyyttä mittaavassa Vuoden toimisto -kilpailussa finalistiksi. Sama jatkumo seurasi myös nyt kun tällä viikolla ilmoitettiin, että olemme taas mukana finaalissa Digitoimistot-sarjassa.

Edellä mainittujen projektien lisäksi pääsimme iloksemme suunnittelemana ja toteuttamaan myös Grafian ja Vuoden huippujen verkkopalveluita. Saimme julkaistua pitkäaikaisen ja kunnianhimoisen projektimme – Reactia ja WordPressiä yhdistävän Kuluttaja.fi:n, jossa on mukana mm.  EAN-koodiskanneri, verkkolehti, verkkokauppa ja Salesforce-integraatio.

Liikuimme myös vähän ulos WordPress-maailmasta ja suunnittelimme ja toteutimme Ulkoministeriölle datavisualisoinneista koostuvan verkkoraportin. Uudistimme Ami-säätiön, Visignin ja Ruokatiedon brändit sekä teimme useamman digitaalisen graafisen ohjeiston.

Näitä tulevia ja menneitä palveluita tutkaillessa on myös kirkastunut selvänä meidän erotteleva tekijä: Pystymme tarjoamaan asiakkaillemme visuaalisesti sekä käytettävyydeltään korkealuokkaisia palveluita, jotka toimivat nopeasti ja varmasti.

Tarvittaessa voimme tehdä myös brändiuudistuksen ja tuottamaan verkkopalveluihin kuvitus- ja valokuvamateriaalia sisäisesti. Meidän näkökulmastamme verkkopalvelussa toimivan käyttöliittymän, tekniikan ja nopeuden lisäksi tärkeää on myös tunne, jonka verkkopalvelu välittää, ja siihen voidaan vaikuttaa nimenomaan brändillä ja kuvamaailmalla.

Omista ”projekteista” mainittakoon ensimmäinen oma liveaamiaisseminaarimme sekä joulukuussa asiakkaita ja yhteistyökumppaneita ilahduttanut oma design-verkkokauppamme, josta sai tilattua suunnittelijoidemme tekemiä julisteita ja kortteja veloituksetta.

Jäniksen vuosi 2023

Joulukuussa saimme vedettyä vielä läpi järjestelmäuudistuksen, ja vuoden alusta myyntiä, projektinhallintaa ja laskutusta ohjataan Severasta.

Loppuvuodesta saimme hyvää lisäosaamista julkishallinnon tarjouspyyntöihin ja keskitymme vuonna 2023 entistä vahvemmin julkishallinon projekteihin. Toimialoina jatkamme kulttuuri-, design-, koulutus-, ruoka- ja ympäristöalaan keskittymistä.

Minä pääsen tuomaroimaan Grand Onessa parasta Digitaalista palvelua ja Parasta pienen budjetin digitaalista palvelua, ja Petteri Editkilpailussa vuoden parhaita aikakausmedia-alan osaajia ja toteutuksia toimituksellisissa sekä markkinoinnillisissa sarjoissa.

Lopuksi

Nyt kun katson meidän uutta toimistoa Hakaniemen kupeessa, näen ihmisiä kuhisevan tilan, jossa vitsaillaan ja jutellaan kollegan kanssa vieretysten käynnissä olevista projekteista.

Pöydillä lojuu meidän designereiden tekemiä upeita taidejulisteita ja joulukortteja, ja jääkaappi on täynnä oudoilla etiketeillä varustettua olutta (kiitos Vallilan Panimo).

Sulkapallojengi on lähdössä pelaamaan torin toiselle puolelle Hakaniemen palloiluhalliin, joku juttelee tekoälybotin kanssa virtahevoista ja Slackissä pompsahtelee liekkiemojien täyttämiä viestejä joka kanavassa. Tämä on se redandblue, josta olen tosi ylpeä.